maanantai 28. joulukuuta 2015

Dingeling (PP-sarja alkaa!)

Hankin EK:sta oikeanpuoleista tonttulakkikangasta, ennen kuin sain käsiini muovipussillisen Paapiin jämäkankaita. Onneksi olin leikannut punaisesta hieman reilun lakin, että ehkä se menee ensi vuonna. Tämä vuosi vietettiin kuitenkin Twigs päässä. Kulkusten metsästys oli oma operaationsa, koska eihän sellaisia voi kuulua ketjukangaskaupan valikoimaan. Suomalainen kirjakauppa pelasti, vaikka eivät nuo nyt mahdottoman kauniisti helkkää.


Seuraavien viikkojen operaationa olisi siis tilkut. En pyytänyt joutua tällaiseen tilanteeseen, mutta harmin väistyttyä on ollut itse asiassa aika kivaa sommitella etukäteen määritellystä määrästä kangasta jotain oikeasti käyttökelpoista. Vähän kuin tekisi palapeliä. Sanomattakin on selvää, ettei kaikki tule olemaan käyttökelpoista meille jo senkin takia, että vauvavaaleanpunainen ei ole mun sietokykyyn kuuluva väri. Ensin kuitenkin pitää ehtiä bloggaamaan vanhat valmistuneet työt alta pois.

Ei kommentteja: