maanantai 26. joulukuuta 2016

Joululahjat, osa 4: helminauhasukat siskolle

Kun ne pinkkivalkoiset salmiakkisukat eivät ottaneet onnistuakseen, otin työn alle helminauhavillasukat. Näistä tuli ihan lempparit, sillä ohje ei voisi olla yksinkertaisempi! Niin helpolla vaihtelua perussukkiin. Valkoista tuli tuhrattua salmiakkeihin niin, että se loppui näissä sukissa kesken ja muutaman päivän lankaretken odottelu ärsytti kovin, koska näitä oli niin kiva neuloa. Kahdesta (valkoisesta ja pinkistä) Vilma-kerästä (100 g = 260 m; 30-32 krs, 26 s / 10 cm) syntyy kyllä helposti sukat kolmosen puikoilla. 


Ohjeesta poiketen tein näihinkin resoria hieman pidemmälti (15 krs), ja kantapään ihan normaalina sileänä, jolloin kiilakavennukset tulivat aivan alimmaista helminauhaa mukailemaan. Toisin sanoen kantalappua ennen siirsin tarvittavan määrän silmukoita keskimmäisille puikoille eli helminauhoihin asti. Kantalapusta tuli 26-kerroksisena hieman liian korkea. Teen yleensä vahvennetun 28:lla, mutta ilmeisesti se vetää pituutta kasaan tehokkaasti.


Toivottavasti sisko tykkää näistä, vaikka eivät ole aivan kauan sitten esitetyn tilauksen mukaiset. Kuvittel(e/i)n kuitenkin, että vanhan lahjan toisto oli enemmänkin mun vaivojen säästämistä kuin ensisijainen visio kauniista villasukista. Raitojen näkymättömään rivinvaihtoon yritin käyttää Ilosofiaan villasukkavinkkiä, mutta se ei taida toimia kovin hyvin kahden kerroksen raidoituksella. Sinänsä vinkki on erittäin helppo toteuttaa.


Tällainen taitaa olla ainoa neule, johon itse suostuisin liukuvärjättyä lankaa käyttämään; raidat voisi tehdä liukuvärjättynä, kun pohjana olisi jokin rauhoittava väri. Mutta jos tiedätte muita kauniita malleja, joihin liukuvärjäys sopii, niin laittakaapa linkki. Ne kerät on niin houkuttelevia kaupassa. 

Ei kommentteja: