perjantai 10. maaliskuuta 2023

Kaikkea pientä

Tämäkin on ollut Luonnos-kansiossa viitisen vuotta. Ihan valmiina. Mitäköhän tästä mun mielestä vielä puuttui?


Vauva on nyt syntynyt, ja minä sain viimeinkin valmiiksi vauvakutsupolttarikansion. Askartelin sen kanteen miniatyyriviirinauhat vauvakutsuilta. Silloinen tuleva äiti toivoi samanmoisia nauhoja pinnasängyn ylle, joten taisin osua nappiin. Juhlien jälkeen rullapäärmäsin sitten kuin viimeistä päivää loputkin kangaspalat viireiksi. Eihän siinä kauan mene, mutta aika maanisesti kangaspaloja syötti paininjalan alle. Ja nythän mulla on sitten metreittäin tällaista nauhaa mun koristelaatikossa odottamassa seuraavia juhlia.  


Toiselle kaverille tein FOEsta kaksostenerotusrannekkeet. Vanhemmat kyllä erottavat identtiset tytöt toisistaan, mutta ilmeisesti jo isovanhemmilla tekee tiukkaa hoitotohinoissa tarkistaa, kumpi on syönyt ja kumpi nukkunut mitenkin. Näistä tuli niin pieniä, että mahoton, mutta kyllä mittanauhan mukaan sopivat. Ompelin ensin suoralla yhteen ja sitten sauman molemmilta puolilta joustavalla suoralla käänteet kiinni. Siksakiakin yritin, mutta se vain suttaantui pienessä joustavassa palassa. Pelkkä solmiminen taas olisi painanut rannetta liikaa. Kaksinkertaiseksi käännettynä olisi ollut sama juttu. Niinpä näin. Ajanevat asiansa.


Ei kommentteja: