sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Värit kohdillaan

Lankesin EK:ssa Story of Roon kankaisiin. En ole viitsinyt tilata metrin tähden verkosta, mutta kivijalasta tohdin kahden paidan verran ostaa. Isommalle suunnittelin dinosauruksia, mutta sillä alkaa olemaan jo omaa näkemystä tyylistään, enkä viitsi lähteä tekemään, kun on suoraan kieltänyt. Päällensä se edelleen vetää kuitenkin kaiken, minkä kaapista eteen nostan.

 

Kaavana luottokaavani Panda (OB 3/2016). En muista, mistä olen tuota yksiväristä ostanut, mutta olen siitä iloinen - tykkään tässä paidassa erityisesti tästä unisex-värityksestä. Yritän lapsille tehdessä vältellä sinistä ja vihreää, kun niitä nyt joka tapauksessa tulee paljon.

Housut on tehty vuosia sitten esikoiselle. Hän haluaa lähettää terveiset lukijoille: yz.

Ei kommentteja: